MARIKKI PENTTILÄN KIRJOITUKSIA


Lapinkoiralehti Reviiri 1/1990

 

 

KERTOMUS VUODEN 1989 KATSELMUKSESTA REVIIRISSÄ 1/1990

Paikka: Lahden Radiomäen kenttä, mikä teki mahdolliseksi paimennusnäytöksen. Paimennusnäytökseen osallistuivat vuorotellen kaikki kuusi työkoiraa, Hannele Virolaisen Oona, Annika Paarvion Akki, Risto Nikusen Spy sekä Marja-Liisa Lönnholtzin koirat Enna ja Minka.

Tuomarit: Päätuomari Irene Börlin, jonka oma rotu on sileäkarvainen collie.  Pennut Kerttu Alm, jonka oma rotu on husky. Kauneimman hännän valitsi Risto Nikunen, jonka oma rotu on bordercollien käyttökoiralinja. Agility-kilpailun tuomari oli Kyösti Kyrö, myös Paimenkoirayhdistyksestä.

Tuomarivalinnalla on oma historiansa, josta puheenjohtaja Seija O. Lähdesmäki kertoo pääkirjoituksessa. Kun kaksi viikkoa ennen näyttelya ei vieläkään ollut tuomarista tietoa, soitin Ruotsin Svenska Hundklubbeniin (ruotsalainen 1912 perustettu toisinajattelija-koirayhdistys), missä tunsin ihmisiä. Heidän tuomariehdotuksensa oli pohjoisruotsalainen colliekasvattaja Irene Börlin, jonka kiinnostus oli nimenomaan paimennustyöskentely, joka näkyy selvästi hänen arvosteluissaan. Ei ihme, että hänen lausuntonsa käyvät yksiin Paimenkoirayhdistyksen edustajien valintojen kanssa. Kun puhutaan koiran paimennusominaisuuksien etsimisestä, ankaran arvostelun saivat koirien omistajat, joitten taluttimen päässä oleva koira ei ollut omistajastaan tietääkseenkään. Miten koira voi työskennellä, jos ei sillä ole yhteyttä isäntäänsä?

 

SYKSYN KATSELMUS 1989

Ryhtymättä sen juhlallisemmaksi, on mielenkiintoista vertailla lähivuosien katselmusten lukuja, vaikkapa vain ilmoittautuneiden koirien lukumääriä. Seuran jäsenmäärä on alkuvuosista kasvanut huomattavasti, mutta katselmukseen osallistuneiden koirien lukumäärä on pysytellyt jokseenkin samana. Vuonna 1985 oli mukana 63 koiraa, vuonna 1986 54 koiraa, 1987 ennätysmäärä 79 koiraa, viime vuonna 57 ja tänä vuonna 63.

Jos sitten verrataan perättäisten vuosien osallistumista, nähdään että vuosina -85 ja-86 oli koirista samoja 18, vuosina 1986 ja -87 samoin 18 ja vuosina 1987 ja -88 oli samoja peräti 29 koiraa. Vuoden 1989 katselmus oli ensimmäisen kerran Helsingin ulkopuolella ja vain 18 koiraa oli samoja kuin edellisenä vuonna.

Ketkä ovat näitä aktiivisia ja uskollisia? Jos ei mennä sen kauemmaksi kuin vuoteen -85, löytyy sieltä 6 samaa koiraa kuin viime vuonna: Jeri, Mörö, Nille, Peski Javrelieddi, Peski Hermes sekä Peski Rekku. Vuonna -86 mukana olleista olivat nytkin: Peski Bonnie, Peski Naappu, Peski Rekku, Peski Taika ja Risukarhin Piki. Ja siitä eteenpäin on uskollisten ja aktiivisten joukko kasvanut. Mukaan on tullut uusia aktiivisia jäseniä, jotka ovat mukana joka vuosi. Ainoa asia.jota syksyn -89 katselmuksessa jäi kaipaamaan, olivat monet viime aikoina siitokseen käytetyt urokset. Niiden olisi suonut olevan esillä.

Tarkkaa tilastoa pääsylipputuloista ei aiemmilta vuosilta ole, mutta viimesyksyisessä Lahden katsel­muksessa portilla pääsylipuista ja luetteloista kertyneestä summasta voidaan päätellä, että maksa­neita katsojia oli enemmän kuin aikaisempina vuosina. (M. Plä)

 

PENNUT

Pennut arvosteli Kerttu Alm. Pentuja oli ilmoittautunut kuusi, yksi uros ja viisi narttua, joista yksi oli poissa. Pennut arvosteltiin samassa kehässä. Paras oli n. Risukarhin Varpi 09972/89 (i. Peski Laukka - e. Risukarhin Ronja, kasvattaja Leila Torkkeli), toinen u. Hesse 12920/89(i. Uula 79223/85 - e. Veera 28104/86, kasvattaja Riitta Valtonen) ja kolmas n. Risukarhin Vielpa 09973/89, samaa pentuetta kuin Varpi. Varpista tuomari sanoi mm.: "Ikäisekseen jäntevä, hyvin liikkuva. Oikein kaunis pää. Erinomainen turkki. Raajat erinomaiset." Hessestä sanottiin mm. "Kaunis pää ja ilme. Hyvä raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu hyvin. Lupaava pentu." Vielpan arvostelussa sanotaan mm.: "Hyvät mittasuhteet. Erittäin vahva raajaluusto , hyvä etuosa. Kaunis pää ja ilme. Hyvä turkki, hyvä häntä." (M. Plä)

 

NUORTEN LUOKAT

Nuorten urosten luokkaan oli ilmoittautunut kahdeksan, joiden joukossa kolme veljesparia: kaksi Huhtun Kiellan poikaa, kaksi Risukarhin Pennen ja kaksi Roopen poikaa. Nuorten narttujen luokkaan oli ilmoittautunut kymmenen, joista kaksi poissa. Huhtun Kiellan jälkeläisiä oli kolme, yksi Piritasta ja kaksi Seristä. Muut olivat Roopen, Risukarhin Pennen, Peski Rekun sekä Pinus-nimisen uroksen jälkeläisiä.

Nuorten luokan ykkösiksi tuomari valitsi Peski Rekun 235000/83 ja Mellan 15980/86 pennut Rahkis Mainion 23515/88 ja Rahkis Murun 23517 /88, kasvattaja Helena Lith. Pentue on syntynyt elokuussa 1988 ja koirat olivat siis vähän yli vuoden ikäisiä. Mainiosta tuomari sanoi mm.: "Nuori uros erinomaista tyyppiä. Erittäin miellyttävä pää. . . . Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen rakenne ja luusto. Normaalit kulmaukset edessä ja takana. Hyvät liikkeet." Ja tässä tapauksessa tuomari saattoi vielä kiittää omistajaa sanoin:"hyvin esitetty". Narttu Murua tuomari piti myös tyypiltään erinomaisena ja lisäsi: "Erittäin kaunis pää. Hyvä ilme. Oikea korvien asento. Erittäin kaunis ylälinja. Hyvin kehittynyt runko ja normaali luusto. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Erittäin hyvät liikkeet." Rahkis Murun tuomari valitsi lisäksi näyttelyn kauneimmaksi eli ns. Best in Showksi. Tämä viimeinen valinta osui yksiin myös vieraanamme olevien Suomen Paimenkoirayhdistyksen jäsenten kehän reunalta tekemään valintaan. Annika Paarvio hihkaisi iloisesti kun Murun valinta kuulutettiin. Hän olisi valinnut juuri saman koiran. Hänen mielestään Murulla on hyvä rakenne ja erinomaiset liikkeet. Annikan arvio oli että "siitä sais koiran!"

Kakkosia nuorten kehässä olivat uros Rolle 09961/88 (i. Roope 1541 lT/84 - e. Ulpu 37 /84, kasvattaja Erkki Laitinen) ja narttu Juli 20607/88 (i. Pinus 112621/84 - e. Jenna 28106/ 86, kasvattaja Eino Kiljander). Molempia tuomari piti tyypiltään erinomaisina. Molemmilla on hyvä pää ja ilme. Lisäksi kummallakin on erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Rollesta tuomari sanoi lisäksi: "Hyvin kehittynyt ruumiinrakenne ikäisekseen. Erittäin hyvä luusto. Normaalit kulmaukset edessä ja takana. Hyvä turkinlaatu." Liikkeistä hän sanoi, että ne ovat "hieman sidotut". Julilla oli tuomarin mielestä hyvät liikkeet, mutta se "tarvitsee koulutusta". Kolmannelle sijalle nuorten urosten kehässä tuomari nosti Rollen pentueveljen Uulan 09960/88 ja narttujen kehässä samasta pentueesta olevan Netan 09962/88. Netta sai moitetta lihavuudesta - niinkuin moni muukin narttu! - ja lisäksi huonosta liikkumisesta taluttimessa. Kiskominen johtui kuitenkin siitä, että koiraparalla oli hätä ja se olisi halunnut pois kehästä asialle. Tällainenkin asia täytyy näyttelyssä muistaa!

Tuomari nimesi jokaisesta luokasta myös neljänneksi parhaan. Nuorista uroksista hän valitsi Risukarhin Urrin 27835/88 (i. Risukarhin Penne 18308/86 - e. Rehu 21387 /86) ja nartuista Nuhppirin 12616/88 (i. Uula 79223/85 e. Peski Hyrrä 19342E/80), jonka ankarista alkuvaiheista saimme lukea Saara Uusitalon kertomuksen viime Reviirissä. (M. Plä)

 

AVOIMET LUOKAT

Avoimissa luokissa oli neljätoista urosta ja kymmenen narttua. Viime aikoina käytetyistä uroksista olivat mukana mm. Peski Rekku, Aatu ja Jeri. Uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia olivat pentueveljet Pilko ja Ceepu, molemmat Lahden suunnalta. Koska katselmuksessa oli pentuja uroksista Huhtun Kiella, Peski Parkki, Roope ja Uula, oli vahinko, että näitä uroksia ei nähty kehässä.

Parhaaksi urokseksi tuomari valitsi Tsabba Oldenborren 222378/83 (i. Peski Masi 26534K/74 - e. Peski Supi 7738P/ 82, kasvattaja Marja Masalin) sanoen siitä mm.: "Hyvä uroksen leima, erittäin hyvä tyyppi. Miellyttävä pää, erittäin rodunomainen ilme. Pienet hyväasentoiset korvat. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen rakenne ja luusto. Hyvät kulmaukset. Erinomainen turkin laatu." Liikkeistä tuomarin oli pakko sanoa "vaikea arvostella, koska koira vetää" - moite, jonka tässä katselmuksessa sai melkein jokainen!

Paras narttu oli tuomarin mielestä kolmivuotias Risukarhin Piki 18310/86 (i. Peski Muhvi 13201X/82 - e. Risukarhin Nasti 28509C/84), joka kaksi vuotta aikaisemmin oli nuorten kehässä kolmas. "Tyypiltään erinomainen narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyväasentoiset korvat. Erittäin hyvä kaula ja selkä. Hyvä rakenne ja luusto. Hyvä lapa, lyhyt olkavarsi. Kerii edestä, hyvä takaa. Vapaat liikkeet sivusta."

Avoimen luokan urosten kehän kakkonen oli Ceepu ja kolmonen sen pentueveli Pilko 1350/87 (i. Peski Suohkku 18457/87 e. Peski Oili 88088/82, kasvatt. Leena Pyykkö). Ceepusta tuomari sanoi: "Tyypiltään erinomainen pieni uros. Rodunomainen pää. Hyvä ilme, hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rakenne ja luusto. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvät liikkeet. Erinomainen turkinlaatu." Pilko sai arvostelun: "Tyypiltään erinomainen uros. Erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rakenne. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä luusto. Hyvät liikkeet." Molemmista sanottiin "hieman lihasköyhä" eli "behöver mer muskler". Neljänneksi tuomari valitsi Nillen 2783A/85 (i. Peski Koira 18732Sn8 - e. Peski Ulpukka 5826L/79). "Tyypiltään erinomainen suurikokoinen uros. Erittäin kaunis pää ja miellyttävä ilme. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja erinomainen luusto. Erittäin hyvä turkinlaatu."

Avoimen luokan narttujen kehän kakkonen oli Jenna 28106/86 (i. Peski Baskerwill 24821R/82 - e. Hilla 28102/86, kasvatt. Raimo Leiqvist), josta tuomari sanoi mm. "Tyypiltään erinomainen narttu. Erittäin hyvä ilme. Hyvä kaula ja selkälinja. Erittäin hyvä rakenne ja luusto. Hyvät liikkeet sivusta. Hyvä turkin laatu." Moitteen sana tuli etujalkojen asennosta, joka ammattikielellä on "ranskalainen" "fransysk fram" eli etujalat ovat kyynärpäistä kiertyneet ulospäin. Kolmonen oli Peski Myrkyn ja Kanelin jälkeläinen Risukarhin Tuisku 05113/88. Neljänneksi tuomari valitsi Serin 10/84 (i. Penne X-34/74 - e. Peski Sukki X-86/82) ja sanoi siitä mm.: "Hyvätyyppinen narttu. Miellyttävä pää. Kaunis ilme. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvärakenteinen. Hieman niukat kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu harmoonisesti sivulta." Ja Serikin sai moitetta lihavuudesta!

 

VETERAANIT

Veteraanit arvosteli ruotsalainen tuomari Irene Börlin. Veteraaneja oli ilmoittautunut kaksitoista mutta kaksi oli poissa: uros Peski Naappu Ja narttu Peski Javrelieddi. Sen sijaan Javrelieddin pentuesisar Peski Jorbus 5103N/77 oli mukana. Nämä koirat ovat kolmentoista ikäisiä, niiden isä on Peski Luuhki 44811/75 (ks. mm. Reviiri 1-2/ 87 s. 15) Ja emä Peski Cabbe X-3/75. Jorbuksesta eli "Trixiestä" tuomari sanoi: "Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Erittäin miellyttävä ylälinja. Hyvä rakenne. Erittäin hyvä lapa. Kyynärpäistä uloskiertynyt jalka-asento edestä ("ranskalainen"). Toivoisi hiukan parempaa polvikulmaa. Hämmästyttävät liikkeet ikäisekseen." Suullisesti tuomari oli kehässä sanonut, että koira voittaa luokkansa suvereenisti, että se on todellinen paimenkoiratyyppi.

Veteraaninarttujen luokan toinen oli kahdeksanvuotias Peski Bonnie 182191/81 (i. Peski Koira 187325/78 - e. Peski Koiranmetku 235789/79) ja kolmas Peski Hyrrä 19342E/80 (i. Peski Koira - e. Peski Muotka 5457P /79). Peski Hyrrän omistaja Saara Uusitalo sai tuomarilta kiitoksen "esimerkillisesti esitetty" ("föredömligt uppvisad"). Koirien esittämisestä ja koirien käytöstavoista puhutaan toisaalla tässä numerossa enemmän. Neljäs veteraaninarttujen kehässä oli Peski Taika 109695/81 (i. Peski Muste - e. Peski Noita 187314/78). josta tuomari sanoi mm.: "Erittäin miellyttävä tyyppi. Miellyttävä nartun pää ja hyvä ilme .... Hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä lapa, mutta lyhyt olkavarsi. Riittävät kulmaukset takana ja hyvä kinner."

Veteraaniurosten luokan ykkösen ja kakkosen valinta oli tuomarille vaikea, mutta lopulta hän valitsi parhaaksi yksitoistavuotiaan Ponkun 17727H/79 (i. Peski Jiellak 2759F /75 - e. Peski Ahkku 5395G/75, kasvattaja Maire Kallio),josta hän sanoi mm.: "Erittäin hyvä tyyppi. Urosmainen pää. Hyvä ilme.Hyväasentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvä rintakehä. Hieman suora lapa. Riittävät polvi- ja kinnerkulmat. Hyvä turkinlaatu." Toiseksi sijoittunut Peski Vilppi 20138B/82 (i. Peski Muste - e. Peski Kiira 5550/77) sai moitetta lihavuudesta, mutta muuten kiitosta mm. matkaavoittavista liikkeistään. "Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää, hyvä ilme." Veteraanirurosten kehän kolmas oli Peski Silko 8482H/83 (i. Peski Hemuli X-8/81 - e. Peski Noita 187314/78).josta tuomari sanoi mm.: "Erittäin hyvä tyyppi. Erittäin kaunis pää. ... Hyvät kulmaukset edessä, erittäin hyvät takajalkojen kulmaukset. Hyvä matala kinner. Hyvät liikkeet sivusta, levittää edestä." Neljäs urosten kehässä oli Peski Hermes 13454G/80 (i. Peski Muste - e. Rino X-96/77).

Peski Silko, Peski Vilppi ja Ponku olivat monelle uusi tuttavuus. Siitosmielessä kaikki erittäin mielenkiintoisia ja mielessä pidettäviä. (M. Plä)

 

RAHKIS MURU

Rahkis Muru on vasta vähän yli vuoden ikäinen ja on osallistunut toistaiseksi vasta kahteen ulkomuotokilpailuun. Ensimmäisessään eli meidän omassa katselmuksessamme Muru voitti sekä oman luokkansa - nuoret nartut - että koko shown. Tuomari valitsi Murun näyttelyn kauneimmaksi ja kehän laidalta valinta sai yksimieliset suosionosoitukset myös Paimenkoirayhdistyksen edustajilta, joiden mielestä koira edusti hyvärakenteista, hyväliikkeistä ja olemukseltaan kaikin puolin tasapainoista työkoiratyyppiä. Paimenkoiraväen lausunto olikin että "siitä sais koiran!"

Toinen Murun kilpailu oli vähintään yhtä arvovaltainen: Messukeskuksen joulukuinen kansainvälinen näyttely, jossa lapinkoirat arvosteli kokenut pystykorvatuomari Heikki Sarparanta. Koska Murun omistaja Kerttu Alm on entinen ulkomuototuomari, hän seurasi tavallista tarkemmin tuomarin työskentelyä ja antoi siitä näyttelyn jälkeen kiittävän arvosanan. Kerttu Alm sanoi, että Heikki Sarparanta arvosteli koirat hyvin. Hän arvosteli ne johdonmukaisestt ja täysin rotumääritelmän ja ennen kaikkea Pystykorvajärjestön tuomarineuvotteluissa sovittujen kriteerien mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä. että ihannetyyppi on "neliskanttinen mahtavaturkkinen koira, jolla on häntä kippuralla joka tilanteessa". Kerttu Alm kiittää Sarparannan tuomarityöskentelyä siitä, että "lipsumisia" ei tapahtunut, toisin sanoen tuomari osasi erehtymättä erottaa toisistaan tyypit, joita me sanomme toisaalta 'paimensukuiseksi' ja toisaalta 'näyttelytyypiksi'. Kerttu Almin havaintojen mukaan 'paimensukuisten' kolmoset tulivat nimenomaan tyypistä, ei alapurennoista tai joistain rakennevioista.

Rahkis Murun saama arvostelu [Messukeskuksessa] kuuluu seuraavasti: "Kokonaiskuva (= rotutyyppi) tyydyttävä. Koko: keskikokoinen. Selvästi pitkärunkoinen, selvästi "välimuototselta" vaikuttava. Kallo hyvä. kuono kapeahko. Pitkähkö runko. Vielä pehmeä. Selvästi kulmautuneet voimakkaat raajat. Tiheä, mutta lyhyehkö karvapeite. Häntä ei kierry riittävästi. Miellyttävä luonne. Nuorten luokan 3."

Tämä on pöytäkirjaan saneltu arvio. Suullisesti tuomari [Sarparanta] oli Kerttu Almille selittänyt "välimuotoista" sanomalla, että koira on jotain porokoiran ja lapinkoiran väliltä.

Ruotsalainen paimenkoiratuomari Irene Börlin sanoi samasta koirasta: "Tyypiltään erinomainen narttu. Erittäin kaunis pää. Hyvä ilme. Oikea korvien asento. Erittäin kaunis ylälinja. Hyvin kehittynyt runko ja normaali luusto. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Erittäin hyvät liikkeet. Karvanlähdössä." ("Tik av utmärkt typ. Mycket vackert huvud. Bra uttryck. Korrekt öronställning. Mycket vacker överlinje. Välutvecklad kropp med normal benstomme. Goda vinklar fram och bak. Mycket bra rörelser. Avfälld.")  (M.Plä)

 

KATSELMUKSEN AGILITY- KILPAILU

Katselmukseen haluttiin mukaan agility-kilpailu samaan tapaan kuin aikaisempina vuosina on ollut mölli-tottelevaisuuskilpailu. Nytkin kutsuimme kilpailua mölli-agilityksi että kaikki uskaltaisivat mukaan. Niinpä siellä mukana olikin sitten ainakin yksi mölliluokkaan kuuluva pari - tai ohjaaja! - jotka tulivat iloisesti viimeisiksi.

Kilpailun tuomarina oli Suomen Paimenkoirayhdistyksen Kyösti Kyrö. Tuomari selosti tarkasti ja selvästi kilpailijoille radan ja virhepisteiden laskun periaatteet. Kilpailijoiden järjestys oli arvottu jo ennen katselmusta ja kilpailu saattoi alkaa. Kilpailijoita oli ilmoittautunut yhdeksän, mutta Naavaparta joutui jäämään pois, koska Erja Hakkarainen oli kehäsihteerin tehtävissä samanaikaisesti.

Tuomarin ajanottoa haittasi, että kello jouduttiin lainaamaan yleisöltä. Tuloksissa oli kilpailun lopussa pientä sekaannusta, mutta varsin selväksi tuli, että Paimenkoirayhdistyksen joukkue peittosi isäntäseuran joukkueen. Näinhän oli kohteliastakin vieraita kohtaan.

Paremmuusjärjestys tarkistettujen pisteiden jälkeen:

1. MINKA Marja-Liisa Lönnholtz SPKY
2. NAROK Ulla Kaikkonen PLS
3. OONA Hannele Virolainen SPKY
4. TELLU Eeva-Riitta Posti PLS
5. AKKI Annika Paarvio SPKY
6. ENNA Marja-Liisa Lönnholtz SPKY
7. PIKI Risto Nikunen SPKY
8. SERI Marikki Penttilä PLS

Kilpailu oli kaikella tavalla leikkimielinen. Osallistuminen oli pääasia. Serin kanssa on oltu radalla vasta kolme kertaa ja se, että ohjaaja nosti sen pöydälle eikä jäänyt turhaan hoputtamaan hyppäämistä oli agility-leikin hengen mukaista. Radan suorittamisesta ei saa koiran mieleen jäädä mitään muuta kuin muisto hauskasta leikistä. Seristä oli ihan hauska ensin maata pöydällä ja sitten itse hypätä alas. Seuraavalla kerralla se jo ehkä itse hyppää ylöskin.

Toinen leikkikilpailun poikkeus oikeasta kilpailusta oli se, että rata ja telineet olivat kaikkien näyttelyn koirien käytettävissä koko päivän jo ennen kilpailua. Näin ei ole oikeissa kilpailuissa. Nytkin huomattiin, miksi ei. Jotkut koirat olivat merkkailleet telineitä ja tunneleita niin, että uroskoirien matka hidastui ja häiriintyi kun haisteltavana oli niin mielenkiintoisia hajuja.

Kolmas poikkeus tiettävästi oli, että oikeissa kilpailuissa kukin ohjaaja saa kilpailla vain yhdellä koiralla. Nyt olivat kilpailussa ja paimennusnäytöksessä Kuurilasta mukana molemmat työkoirat, bordercollie Minka ja belgianpaimenkoira (Tervueren) Enna. Näinhän oli paljon hauskempaa. Toiselle olisi tullut paha mieli jos vain toinen olisi saanut osallistua leikkiin.

Agility-harjoittelusta Eila Nisonen sanoi, että se miellyttää häntä enemmän kuin tottelevaisuuskoulutus, joka on niin ohjaajakeskeistä, kuten hän asian ilmaisi. Hän sanoi, että agilityharjoittelu näyttää antavan koiralle pääroolin. Edelleen vastauksena kysymyksiini hän jatkoi, että "ei sillä paimentamisen kanssa mitään tekemistä ole, mutta se lähentää koiraa ja isäntää toisiinsa ja palvelee kyllä siten paimennusharjoitteluakin".

Agilitytelineet oli Ulla Kaikkosen ja Eeva- Riitta Postin toimesta lainattu Löyttymäen kentältä. Ne olivat täysimittaiset ja niitä oli neljätoista.(M. Plä)

 

PAIMENNUSNÄYTÖS

Kello kaksitoista ajoi Suomen Paimenkoirayhdistyksen puheenjohtaja Risto Nikunen katselmusalueen portista sisään. Auton perässä oli peräkärry, jossa oli lampaiden kulj etushäkki ja siinä näytökseen tulevat lampaat. Näyttelyalueen laaja nurmikenttä olisi näytöstä varten käytettävissä. Tuntui aika oudolta, että ei tarvinnut pelätä, että lampaat juoksisivat aitaamattomalta alueelta karkuun - mukanahan oli koiria, jotka osaavat pitää ne koossa!

Näytöstä varten oli katselmukseen tullut kuusi työkoiraa omistajineen. Niinkuin Kyösti Kyrö esittelyssään yleisölle kertoi, kaikki näytökseen ja agilitykilpailuun osallistuvat koirat tekevät koti tilallaan joka päivä aamusta iltaan töitä. "Ne eivät ole leikkitovereita ... " aloitti Kyösti ja jatkoi sitten nopeasti " ... tai kyllä ne tietysti leikkitovereitakin ovat, mutta niillä on varsinainen todellinen tehtävä; ne ovat kaikessa karjanhoidossa apuna".

Paimennusnäytökseen osallistuivat vuorotellen kaikki mukana olleet koirat. Katsojien mielestä kaikki sujui helposti ja "itsestään", mutta jos on koiransa kanssa kerrankin kokeillut paimennusta, tietää, että mikään liike ei suju itsestään. Jopa bordercolliekin, jolla on voimakas paimennusvaisto, toimii vasta kärsivällisen jokapäiväisen koulutuksen jälkeen.

Näytöksessä näimme katraan haun, kokoamisen, kuljetuksen ja ajamisen ahtaasta portista. On mykistyttävää katsella kuinka hiljaiseen komentoon tai vihellykseen koira vastaa toimimalla juuri niinkuin pitääkin. On myös aina mielen-kiintoista katsella kuinka eri koirat käyttäytyvät hiukan eri tavalla ja kuinka ohjaajienkin otteet poikkeavat toisistaan. Hannele Virolaisen Oonalle on tyypillistä erittäin laaja hakukaarros. Tälläkin kertaa Oona aloitti kierroksen keskittyneen määrätietoisesti niin reunoilta, että yleisö joutui väistelemään. Kaikki tekivät sen kuitenkin mielellään ja melkeinpä järkyttyneinä koiran vakavasta suhtautumisesta tehtäväänsä.

Muut mukana olleet koirat olivat Annika Paarvion Akki . Risto Nikusen Spy sekä Marja-Liisa Lönnholtzin koirat Enna ja Minka. Toivottavasti paimennusnäytös sytytti kipinän katsojissa niin, että ensi keväänä kun taas laidunkausi alkaa, saadaan harjoituksiin mukaan runsaasti paimensukuisia. Talvi kannattaa käyttää tottelevaisuuskoulutukseen. Riittää, että koira tulee luokse kutsusta ja että se pysähtyy käskystä. Haukkuminen kuuluu porokoiralle, mutta sitäkin pitäisi voida hallita eli kuten Aila Korhonen sanoo "tokassa ei poromiehen koira saa avata suutaan kuin käskystä". Ja ne jotka paimentamisesesta jotain tietävät sanovat, että ei ole mitään eroa sillä, mitä koira paimentaa - lampaita, hanhia, kanoja, hiehoja. Kun meillä täällä etelässä on koiriin tottuneita lampaita ja hiehoja, käydään harjoittelemassa niillä. (M. Plä)

 

PAIMENKOIRAOPAS

Suomen Paimenkoirayhdistysjulkaisi viime kesänä kauan odotetun paimenkoiraa ja sen opetusta käsittelevän kirjan. Tekijät ovat Annika Paarvio ja Sirkku Kyrö, joka myös on laatinut koulutusosan erinomaiset piirrokset.

Kirja sisältää Suomen Paimenkoirayhdistyksen esittelyn, paimennuskilpailun vaatimukset, ns. perusrataohjeet ja yksityiskohtaisen koulutusohjelman. Kirjan alussa on myös meillä käytettyjen paimenkoirarotujen esittelyt. Paimensukuinen lapinkoira on päässyt mukaan lähinnä kunnianosoituksena vanhalle saamelaisten paimenkoiralle, sillä Paimenkoirayhdistys haluaa pitää selvän eron 'paimenkoirien' ja 'paimentavien koirien' välillä. Ja näyttöähän paimensukuisen lapinkoiran taidoista - tai edes vaistoista - ei vielä ole! Pennun kasvatusta ja koiran tulevaan työhönsä valmentamista koskeva osa kirjasta on ehkä kaikkein antoisin. Suhtautuminen koiraan on aivan toisenlainen kuin niissä koirankäsittelyoppaissa, jotka on tarkoitettu tavallisille seurakoiran omistajille. Niissä koira on häiriötekijä, joka on tavalla tai toisella saatava mahdollisimman näkymättömäksi ja kuulumattomaksi etteivät lattiat naarmuuntuisi, sohvat likaantuisi tai naapurit häiriintyisi. Maalla on toisin. Karjatilan työkoira on talonväkeä, se tekee töitä ja sitä on kohdeltava alusta asti niin, että se vuodesta toiseen jatkuvasti ja joka päivä jaksaa lähteä töihin yhtä iloisesti kuin ensimmäisenäkin päivänä. Pentu on tervetullut ja siitä pyritään kaikin keinoin saamaan reipas ja iloinen apulainen. Opetusosan jokaisella sivulla neuvotaan, miten koiraan tulee kehumalla ja rohkaisulla valaa itseluottamusta! Ei siis ole tarkoitus alistaa koiraa nöyrän tottelevaiseksi vaan tarkoitus on saada siitä reipas ja rohkea kumppani joka päiväiseen työhön. Koska paimenkoira on tyypillisesti pehmeä, sen alistaminen olisi erittäin helppoa. Sen sijaan paimenkoiran kouluttaminen niin, että se on sekä itsenäinen että tottelevainen, vaatiikin jo taitoa ja kärsivällisyyttä. Sirkku Kyrön ja Annika Paarvion Paimenkoiraopas on ehkä ensimmäinen koirakirja, jonka neuvot sopivat näille meidän koirillemme. Koiran - lähinnä bordercollien - luonnettaja herkkyyttä kuvattaessa tulee heti mieleen paimensukuinen lapinkoira. "Toiset kertakaikkiaan masentuvat jos niille huudetaan liikaa." Toinenkoira on taas liian itsevarma. "Jos sitä käsketään ja korjataan, se menee ensin ymmälleen, sitten sitä alkaa harmittaa ja lopuksi se lähtee pois töistä." Missä koiraoppaassa annetaan koiran lähteä pois töistä!

Jokainen joka on näiden meidän koiriemme kanssa puuhaillut, tietää, että juuri näitä tilanteita on. Ja olemme myös saaneet lukea, että silloinkin kun on tosielämässä oltu näiden koirien avusta riippuvaisia, on isäntä saanut luvan mukautua koiran tahtoon. Vanhan Ceepun isästä, Mustista olemme saaneet lukea sen isännän kuvauksen, että "jos se sille päälle sattui niin ei ruvennut töihinkhän". (Pystykorva 5/79) Täysin alistetusta yksilöstä ei tule kelvollista työkoiraa, tähdentävät tekijät.

Paimennusharjoittelua varten kannattaa opetella peruskäskyt, jotka vaaditaan, ennen kuin voidaan aloittaa eläinten kanssa:TÄNNE, MAAHAN, EI, HYVÄ. Yleisohje on, että koiraa on kehuttava aina kun suinkin voi. Nuorta koiraa ei saa rangaista "kun se luulee tekevänsä oikein". Jos herkkää koiraa rangaistaan tällaisessa tilanteessa, se saattaa lakata työskentelemästä loppuiäkseen. Työkoiran kouluttaminen on tosi työtä verrattuna seurakoiran tottelevaisuuskoulutukseen, jonka voi joko ottaa tai jättää - ainahan voi kuljettaa koiraansa taluttimessa ellei koulutus ole onnistunut. Kirjan koulutusohjelma on seikkaperäinen. Pelkkä selailu riittää vakuuttamaan siitä, että hyvä paimenkoira on todella omaisuuksien arvoinen, niin monta työtuntia sen opettamiseen on mennyt. Paimennusvaisto antaa vain pohjan. Mikään liike ei suju opettamattaja harjoittelematta. Etäisyys laumasta on opetettava, etäisyyden korjaus on opittava "ulos"-komennolla. Lauman kuljetus niin, että koira on lauman takana ja ohjaaja kulkee edellä, "oikea"- ja "vasen" -komennot, lauman hakeminen ja tuominen ohjaajan luo. Hakemisessa on harjoiteltava hakukaari sellaiseksi, ettei lauma hajoa. "Etsi" ja "kaikki" ovat lisäkomentoja. Häkkiin ajo on tarkkuutta vaativa liike, jossa koiran on nopeasti toteltava komentoja "tänne", "maahan", "oikea" ja "vasen", muuten lampaat pyrähtävät portin ohi ja kaikki on aloitettava taas alusta.

Koulutusohjelman jäljessä on virheluettelo, jonka motto on: "Jokaisella koiralla on virheitä, jokaisella ohjaajalla on virheitä, eikä mikään sääntö tai ohje päde kaikkiin koiriin". Virheitä ovat mm. se, että koira ei pysähdy, koira vilkuilee ohjaajaan, koira ei lähesty laumaa tai haukkuu häntä pystyssä. Haukkuminen on bordercolliella virhe, mutta lapinkoiran paimentamiseen sen sanotaan kuuluvan. Kaikki virheet johtuvat ohjaajasta, ennen kaikkea se, että koira lähtee kesken kaiken pois. Tästä ei suinkaan rangaista koiraa, vaan etsitään syitä ohjaajasta, joka todennäköisesti on pitänyt koiraa liian kovilla. "Jos näet koulutusvaiheessa kyllästymisen merkin, lopeta harjoitus heti ja kehu koiraa." Koira masentuu jos sitä ei "osata tukea ja kannustaa tarpeeksi". Ja vielä lopuksi: "älä vaadi koiraltasi liikaa". "KEHU, KEHU ja vielä kerran KEHU ja kannusta kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa koirasi tekee oikein. Mitä enemmän kannustat sitä, sitä mieluummin se ottaa myös komennot vastaan ja sitä innokkaampi se on oppimaan kanssasi uusia tehtäviä." Tapasin toisen kirjan tekijöistä, Sirkku Kyrön kohta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kiitin kirjaa, jolloin Sirkku puhkesi valittamaan, että siitä oli kuitenkin kaiken työn jälkeen jäänyt pois kaikkein tärkein. Mikä siis? "No se, että koiraa pitää kehua !" Mutta siitähän puhutaan melkeinpä jokaisella sivulla!

"Niin mutta se olisi vielä pitänyt sanoa ihan alussa ja kaikkein tärkeimpänä!"

Kerroin tämän Eila Nisoselle. "Aivan niin. Kehu koiraasi heti kun se tekee oikein! Kehu sitä vaikka se tekee vain hiukan sinne päin - ja kehu sitä silloinkin kun se tekee väärin, sillä virhe on todennäköi­sesti sinussa itsessäsi!"

Näitä koiria näimme katselmuksessamme sekä agility-kilpailussa että paimennusnäytöksessä. Jokainen niistä oli kiinteästi isäntänsä kyljessä. Agilityradalla ne melkein täristen odottivat ensin kehumista "menihän se hyvin?" ja sitten kehotusta "mihin seuraavaksi?". Paimennustilanteessa ne kuulivat ohjaajansa hiljaisenkin vihellyksen tai käskyn.

Suomen Paimenkoirayhdistys on tehnyt raivaustyön. Me voimme paimensukuisen lapinkoiran kanssa tulla ohjeiden mukaan perässä. Meidän on luotettava siihen, että nämä koirat kelpaavat työhön. "Paimenkoiran kouluttaja tarvitsee aimo annoksen avointa ja positiivista asennetta tehtä­väänsä, sillä jos aiot jatkuvasti epäillä, ettei koirastasi ole mihinkään, se vaistoaa sen ja uskoo sinua eikä siitä tosiaankaan tule paimenkoiraa." Paimennusvaiston etsiminen ja vaaliminen paimensukui­sissa lapinkoirissa on velvoittava haaste, johon on vastattava. (Marikki Penttilä)

Annika Paarvio ja Sirkku Kyrö. Paimenkoiraopas. Suomen Paimenkoirayhdistys. 1989. Hinta 100.- [Smk]

 

TUOMARIT

Pennut arvosteli Kerttu Alm, jota ei tarvinne lukijoillemme esitellä. Sen sijaan muutama sana veteraanit ja pääluokat arvostelleesta ruotsalaisesta tuomarista, Irene Börlinistä lienee paikallaan.

Irene Börlin on ollut 25 vuotta Svenska Hundklubbenin (UCI) ulkomuototuomari. Hän ei enää arvostele Ruotsissa, mutta kylläkin vielä Englannissa. Hän on paimenkoirarotujen sekä ulkomuoto- että käyttökoetuomari. Hän on myös itse osallistunut käyttökokeisiin. Tämän lisäksi hän on collierotujen anatomian tuntija eli ns. beskrivare, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi tällaista asiantuntijaa laatii jokaisesta nuoresta koirasta rakennekuvauksen. Irene Börlin on myös tunnettu collie-kasvattaja. Hän on yli kolmenkymmenen vuoden ajan kasvattanut pitkä- ja lyhytkarvaista collieta, partacollieta ja lancashirenkarjakoiraa, joka viimeksi mainittu on matala nautojen paimentamiseen käytetty maatiaisrotu. Hänellä on itsellään lampaita ja hänen omat koiransa ovat työkoiria.

Irene Börlin tuli meidän katselmukseemme erittäin kiinnostuneena paimensukuisesta lapinkoirasta. Nähtyään kuusikymmentä koi­raamme hän oli kuitenkin jonkin verran häm­mentynyt kannan kirjavuudesta, jopa niin, että joukossa hänen mielestään oli vierasta ulko­näköä. Hän käytti sanaa "polarspets", joka lähin­nä tarkoittanee vetokoiratyyppiä. Kotiin palat­tuaan hän sanoi iloisesti puhelimessa, että katselmuksemme oli kokemus, jota hän ei unohda koskaan!

Evästyksenä tuomarille oli kertomus koiriemme historiasta. Kysymyksessä on vanha työkoira, jonka nimeltä tunnetut 45 kantakoiraa ovat itse olleet paimenia tai ne polveutuvat työkoirista. Tuomarin annettiin ymmärtää, että nämä ovat paimenkoiria, joilla tulee olla hyvä rakenne, hyvät liikkeet ja taipuisa luonne - "en vallande hund som måste vara välkonstruerad med sunda rörelser och ett förigt temperament".

Oli lisäksi sovittu, että koiria ei luokitella, vaan tuomari valitsee jokaisesta kehästä neljä parasta. Näin valmistautuneena Irene Börlin ryhtyi työhön. Omien sanojensa mukaan hän nosti palkintosijoille vain sellaiset koirat, jotka liikkuivat hyvin sekä sivusta että edestä ja takaa. Virheitä olivat useimmiten huonosti kulmautu­neet etuosat, niukat polvi- ja kinnerkulmaukset sekä litteät tai tynnyrimäiset rintakehät. Tätä lausuntoa voi verrata Aila Korhosen ensimmäi­sestä katselmuksestarnme kirjoittamaan arvioin­tiin (Reviiri 2/1983). jossa hän sanoo: "Koirien rakenteissa ei ollut suurempia huolenaiheita, joskin lyhyitä lantioita, pystyjä lantioita sekä suo­rahkoja kintereitä näkyi. Jonkin verran oli myös jäykkiä pystylapaisia eturaajoja. Hyväsuhteinen takapää ja kauniit liikkeet kuuluvat erottamat­tomasti paimenkoiran rotukuvaan."

Jotkut koirat käyttäytyivät kuitenkin niin huo­nosti taluttimessa, että niiden liikkeiden oikeudenmukainen arviointi oli mahdotonta. Tämän lisäksi tuomarin sanojen mukaan parhaat nartut olivat niin lihavia, että niitä ei voinut pal­kita. Näitä kahta seikkaa tuomari pahoitteli useaan otteeseen; onhan valitettavaa, että tällais­ten - ei perinnöllisten! - seikkojen takia koira ei saa sitä arvostusta, joka sille kuuluisi.

Koirien huono käytös - vai onko sanottava omis­tajien! - hämmästytti Irene Börliniä, koska hänen kokemuksensa mukaan paimenkoira on luonteel­taan erityisen pehmeä ja taipuisa ohjaajansa edessä - "förarvek" kuten hän sanoi. "Ihmiseen liittyvä" on joskus sanottu. Hän kertoi, että hänen omat koiransa tulevat kun kutsutaan, pysähtyvät käskystä ja kulkevat taluttimessa kiskomatta, ja tämä hänen mielestään riittää, mutta tämä on myös vähimmäisvaatimus! Meidän koiristamme suurin osa ei ollut kehässä isännästä tietääkseenkään! Tämän lisäksi uros­ten rähinöinnin tuomari sanoi johtuvan siitä, että ne ovat tekemisen puutteessa. Paimenkoira on älykäs ja toimelias, ja sillä pitäisi olla koko ajan puuhaa. Olisikohan sana "seurakoira" ope­teltava uudestaan ja ruvettava tositoimin seurus­telemaan koiransa kanssa?

Liikalihavuus oli toinen seikka, joka todella aiheutti sen, että tuomari joutui sivuuttamaan useita erinomaisia koiria. Hän oli sihteerille sano­nut, että erityisesti urokset eivät työkoirina kes­täisi eli samaa, jota Aila Korhonen sanoi jo kuusi vuotta sitten: "Kymmenen vuotta on tehnyt sen, mikä on ollut monien rotujen kohtalo niiden tultua kenneltyön piiriin: massa on lisääntynyt. Ettei vain nyt ole halpa komeus viemässä rodulta sen alkuperäistä tyylikkyyttä? Ei luissa voimaa ole, kyllä voima on lihaksissa. Poroja paimenta­valta koiralta vaadittiin ennen kaikkea loppuma­tonta sitkeyttä. Yhä uudelleen ja uudelleen sen oli rynnättävä tokan laitaa myöten maastossa, joka on täynnä kuoppia, kiviä ja mättäitä. Ja siinä oli mentävä, minkä käpälistä pääsi, ei tyylikkäästi ravaten." Aila Korhonen jatkaa samoin sanoin kuin tuomarimme: "Pelkään pahoin, että suuri osa näyttelyn uroksista olisi sammunut ensimmäisen kahden tunnin sisällä Ja kesäinen jäkälikkö olisi syönyt raskailta koirilta käpälät." (Reviiri 2/1983.)

Kokonaisuutena ruotsalainen tuomarimme pitää seuramme työtä arvokkaana. Jonkinlaisena eväs­tyksenä hän kehoittaa meitä miettimään, mihin suuntaan koiran ulkonäön ja luonteen puolesta olisi pyrittävä. Paimennuskokeita hän piti vält­tämättöminä, jos väitämme, että kysymyksessä on paimenkoira. Tämän lisäksi hän suositti jonkinlaisen yksinkertaisen tottelevaisuuskokeen järjestämistä niin, että koiran ohjattavuus tulisi esille. Kaikesta tästä keskusteltaneen kasvattaja­tapaamisessa, josta puheenjohtajan palstalla tässä numerossa enemmän. (M. Plä)

 

KAUNEIN HÄNTÄ TUOMARI

Kauneimman hännän valitsijaksi pyysimme tämänsyksyisessä katselmuksessamme Suomen Paimenkoirayhdistyksen puheenjohtajan Risto Nikusen. Kehä täyttyi koirista ja niiden toiveikkaista omistajista. Nuorin yrittäjä oli Marina Tuomisen parin kuukauden ikäinen pentu, joka tarmokkaasti häntä taivasta kohti kipitti muiden mukana.

Risto Nikunen keskittyi tehtävään paimensauvaansa nojaten. Yksi kerrallaan koira toisensa jälkeen sai kehotuksen poistua kehästä. Tunnelma tiivistyi, tämä ei ollutkaan enää leikkiä niin kuin aikaisempina vuosina. Kehässä oli enää muutama koira, yksi bordercolliekin vielä. Risto Nikunen katseli vielä muutaman kierroksen, Juhani Merikallio odotti vieressä saadakseen kuuluttaa tuloksen ja sitten tuomari teki valintansa ja kehä pysähtyi. Kaunis harmaanhallava narttu Risukarhin Usva voitti kilpailun. - Ja oliko yllätys, että ruotsalainen tuomari oli juuri tämän koiran kohdalla lisännyt arvosteluun "vacker svans - kaunis häntä". Ainoankaan muun koiran kohdalla ei ole edes mainintaa hännästä!

Risto Nikunen perusteli tuomionsa selostamalla miten paimenkoiran on osattava käyttää häntäänsä, miten se hännällään viestii sekä paimennettaville että isännälle. Hännän asennosta isäntä näkee, onko koira keskittynyt työhönsä, pelkääkö se tai onko se epävarma siitä, mitä sen tulisi tehdä. Työhön keskittyneen koiran häntä on löysästi alhaalla. Ollessaan ymmällään tai epävarma, koira nostaa häntänsä tai heiluttaa häntäänsä, senhän me tiedämme. Lopuksi Risto Nikunen vielä totesi, että "kyllähän se myös istuu kauniisti tuohon koiraan sen häntä!"

 

AGILITY

Agility-kilpailun tuomariksi oli lupautunut Suomen Paimenkoirayhdistyksen Kyösti Kyrö. (M. Plä)

 

marikki.penttila@gmail.com