Kuluneen kevään (2000) aikana on Porokoirakerhon listalla keskusteltu koiran, erityisesti paimenkoiran historiasta. Aila Korhonen kertoi lueskelleensa Sandor Bökönyin kirjaa History of Domestic Mammals, jossa on kuvia ja kuvauksia kallolöydöistä. Mieleeni jäivät kuvaukset metsästyspystykorvien ja paimenkoirien kallojen eroavuuksista, joista Aila Korhonen kertoi näin:

"Tämän suopystykorvan kallo on kuin päärynä tai sähkölamppu (tavallinen hehkulamppu), kuono levenee huomaamatta kallo-osaksi ilman jyrkkää kulmaa sen paremmin päältä kuin sivultakaan katsottuna. Kallo on pyöreä kupla ilman kyhmyjä tai harjanteita, aivan päärynää muistuttaa koko hoito. Kannan sijalla vain on kirsu.

Pronssikauden koira oli huomattavasti isompi, sen  kulmakaaret silmien päällä ja niiden yhtymäkohta kallon keskiviivalla olivat voimakkaasti koholla, niin että ne olivat takaraivoa korkeammalla. Kuonon ja kallo-osan välillä on siten selvä kulma. Päälaen keskiviivaa pitkin kulki harjanne, joka takaraivossa muodosti kolmiomaisen, taaksepäin suuntautuneen ulokkeen. Päälaen viiva on sivusta katsoen suora, mutta viettää hieman taaksepäin korkeista otsakaarista lähtien.

Edellistä tyyppiä on pidetty eurooppalaisten pystykorvien kantamuotona,  jälkimmäistä tyyppiä sen ajan paimenkoirina ja kaikkien Euroopan paimenkoiramuotojen kantamuotona." [Kursivoinnit minun.]

Kuvat Messukeskuksen näyttelystä maaliskuussa 1981.
Pientä kuvaa napauttamalla näet suurennoksen.

Tuo kuvaus paimenkoiran päästä vaikutti minuun kuin sähköisku, ja aloin penkoa vanhoja dioja, joista tämä, tällä sivulla oleva nartun pää on askarruttanut mieltäni parikymmentä vuotta. Messukeskuksen näyttely, jossa olen kuvan ottanut, oli maaliskuussa 1981. Paimensukuisen Lapinkoiran Seura oli perustettu kuukautta aikaisemmin. Tämän näyttelyn tunnelma oli hieman sekava, enkä koskaan tullut merkinneeksi muistiin, mitä koiria kuvasin. Ja kuvatkin jäivät laatikon pohjalle. Nyt lähetin tämän kuvan ja osasuurennoksen siitä Aila Korhoselle kysyen, mitä hän sanoisi tästä päästä, joka omasta mielestäni näyttää niin 'oikealta'. Hänen vastauksensa:

"Minä yritin selvittää Reviirissä, minkälainen on lappalaiskoiran pää, joka ei näytä miltään muulta ja tässä se nyt on! Kuono, otsa, korvat, just presiis! Upea! Tässä mennään todella läheltä hipoen minun kauneusihannettani. Koira ei muutenkaan ole hullumpi. Mutta tuo pää! Jotta ihmiset tajuaisivat, mistä on kysymys!"

Aila Korhonen kirjoitti kuvista lisää Porokoirakerhon listalla (2.5.2000) sanoen mm.:"Tämä pää on keskivertoa järeyden suhteen. Se voi olla vankempi tai kevyempi ilman, että tyyppi muuttuu miksikään. Tässä kuitenkin näette, että kuono on tylppä eli alaleuka on yhtä pitkä kuin yläleuka ja suupielen viiva on yhdensuuntainen kuonon selän kanssa. Koko kuono on suorakaiteen muotoinen laatikko voimakkaan alaleuan ansiosta. Otsa on voimakas, korkein kohta silmien takana tai melkein niiden yläpuolella, josta päälaki laskee jokseenkin suorana, ei kuperana, niskaa kohti. Voimakkaan otsakulman ansiosta kuono ja kallo ovat selvästi erilliset. Pää ei näy edestä, mutta tyypillisenä se on leveä, poskikaaret ovat voimakkaat niin että kuono ja kallo erottuvat päältäkin katsottuina toisistaan. Kuono on tasapaksu myös päältä katsottuna. Korvat ovat kiinnittyneet kauas sivuille."

Kolme urosta, Jehu, Karhu-Musti ja Tilko  (porokoiratutkimus)

Edelläoleva huomautus Aila Korhosen kirjeessä puolestaan pani minut penkomaan vanhoja mustavalkoisia kuvia kahdenkymmenenviiden vuoden takaa eli vuodelta 1975. Koska minulla oli sijoitettuna porokoiratutkimuksen narttu Salmu, sain tutustua kahteen vanhaan työkoiraurokseen, Salmun isään, Jehuun ja Käsivarresta muutamaksi kuukaudeksi astumaan lainattuun työkoiraan, Tilkoon. Löysinkin kuvat, ja tässä ne ovat.

Jehu on kuvissa (kuvat olen ottanut Evitskogissa 2.3.1975) nelitoistavuotias, Tilko kymmenvuotias (kuvat olen ottanut Evitskogissa 8.6.1975).

Karhu-Mustin kuva on Aila Korhoselta. Hän antoi sen tähän mukaan, koska Karhu-Musti on paimensukuisten takana. Tilko oli porokoiratutkimuksen uros ja työkoira.

Pientä kuvaa napauttamalla näet suurennoksen.

Jehu

Karhu-Musti

Tilko

Nämä kuvat nähtyään Aila Korhonen lähetti viestin, jossa hän sanoi mm.: "Molemmat koirat [Jehu ja Tilko] ovat vanhoja ja niiden leukanahka on veltostunut, joten kuonot näyttävät kiilaavilta, muutenhan päät ovat vallan ihanteelliset. Leveät, jyrkkä mutta lyhyt otsakulma, suora taaksepäin viettävä päälaki, kuono-osa kallosta jyrkästi erillään myös päältä katsoen, tasapaksu joka suunnasta. Toinen uros on Inarista vuodelta 60 ja toinen Käsivarresta vuodelta 65. Salmu vielä koristeena seassa, nuoren koiran tiivis nahka ja tiukka suupieli. Muuten, tuo pää on vahvasti periytyvä sellaisenaan, kaikkine piirteineen, könttinä."

Jehu

Karhu-Musti

Tilko

Vastakohtana näille porokoiranpäille Aila Korhonen viittaa Pystykorvajärjestön 20-vuotiskirjaan, jossa on useita suopystykorvan sähkölamppupäitä, komeita ja tyylikkäitä koiria suoraan ikimetsistä, eli karhukoirien parhaita kantakoiria. Myös kuvat ovat erinomaisia". Hän lisää vielä, että "nämä 20-vuotiskuvat vastaavat täysin Bökönyin suopystykorvien päärynämäistä profiilia. Yhtäläisyys Bökönyin kalloihin kummallakin suunnalla on suorastaan ällistyttävä. Oikein ihmettelin. Yleensä piirteet periytyvät erillisinä, mutta nämä kaksi ovat selviä komplekseja".

Aila Korhonen on tarkistanut ja korjannut kaikki sitaatit. Hän myös valikoi Jehun ja Tilkon kuvat. Sivukokonaisuus on yhteistyötä, tieto ja kritiikki Aila Korhoselta, kuvat ja tekninen osaaminen minulta.

Teksten på svenska