MARIKKI PENTTILÄN KIRJOITUKSIA


Reviirin numerossa 2/1999 mielipidesivuilla julkaistu repliikki.

 

MAATIAISREKISTERI - KUNNIAPAIKKA KOIRALLEMME

Kun tämä koira ”löydettiin” se oli niin kaunis, että se oli löytäjien, lähinnä graafikko Marri Vainion, mielestä valmis. Se oli aito vanha koira. Näkemyksensä tueksi hän oli löytänyt museoviraston kokoelmista mm. Magnus von Wrightin piirroksen vuodelta 1878. (Julkaistu Seuran postikorttina.)

Vähän aikaa koira kelpasi tuomareillekin. Siitä on osoituksena niiden valtava näyttelymenestys.

Mutta koska kenneltoiminta tarkoittaa rotujen tekemistä eli ”jalostamista”, tätäkin koiraa ruvettiin muuttamaan. Marja Masalin sanoo kirjoituksessaan Lapinkoiralehti reviirin numerossa 1-2/1987 että ”koiranjalostuksessa koirien alkuperä ei ole niin tärkeä asia kuin toivottu ulkomuoto tai käyttöominaisuudet”. Eli tämän koiran suhteen alettiin toimia niinkuin kaikkien muidenkin maatiaisrotujen suhteen. Siitä ruvettiin tekemään jotakin parempaa. Vain Marri Vainio ja Aila Korhonen ja vasta perustetun Seuran jäsenet olivat sitä mieltä, että alkuperäiseen, aitoon, viimeiseen maatiaiskoiraan ei saisi mitään sekoittaa, eikä sitä saisi ruveta muuttamaan.

Kaikki tietävät, että tämä koira on sekä lisääntynyt että säilynyt Paimensukuisen lapinkoiran seuran jäsenten ansiosta. Pidimme puolemme koko kahdeksankymmenluvun, ja yhdeksänkymmenluvulle tultaessa ”paimensukuisesta” alkoivat puhua muutkin kuin me itse.

Muutama vuosi sitten tämä koirakanta tunnustettiin maatiaiskannaksi. Pääsimme samaan arvostettuun joukkoon suomenlampaan, maatiaislehmien ja suomenvuohen kanssa. Koiraamme tutkittiin, ja meidän uhanalaisuutemme tunnustettiin, koska kanta on pieni ja koska olemme sekoitetun koirakannan kanssa samassa rekisterissä.

Mutta mitä me itse teimme? Emme yhtään mitään.

Meille näytettiin selvästi että ”menkää tuosta” jos haluatte koiranne säilyttää. Ja me emme liikahtaneetkaan. Jatkoimme vain ruikutusta ja olimme edelleen siellä samassa rekisterissä. Valitimme ja marisimme ja riitelimme kun koiriamme ostettiin vastapuolelle, mutta emme tehneet yhtään mitään.

Tulee mieleen erään hevosystäväni vanha tamma, joka viimeisinä elinvuosinaan ei enää tarvinnut laitumensa aidassa edes lankaa. Kun tolpat olivat siinä rivissä, se pysyi niiden sisäpuolella.

Näin mekin. Aitalankaa ei ole ollut moneen vuoteen, mutta me vain olemme siellä tolppien rajoittamalla alueella ja valitamme kun emme pääse pois.

Eli nyt vihdoin olisi ymmärrettävä, että maatiaiskanta ei kuulu kenneljärjestöjen alaisuuteen ja määräysten alle. Mikään rotujärjestö ei kasvata maatiaisrotua! Jos meidät hyväksytään omaksi kennelroduksi, kuvioon tulee heti mukaan ulkomuotojalostus. Se kuuluu niihin pelisääntöihin.

Maatiaiskotieläimistä huolehtii Maatalouden Tutkimuskeskus (MTT) , joka on maa- ja metsätalousministeriön alainen. Meidän koiramme paikka on maatiaiskoirarekisterissä.

Kuinka moni koiristamme koskaan osallistuu virallisiin näyttelyihin eli tarvitsee SKL:n paperit? Yksi prosentti, ehkä. Maatiaiskannasta saattaa tulla geenipankki kennelroduille eli koiramme käyttäminen risteytyksiin tulee mahdolliseksi, mutta todennäköisesti vain luvalla ja säädellyin ehdoin, eikä takaisinsiitosta ainakaan saa harrastaa. Paimensukuinen kanta kerran maatiaisrekisteriin siirrettynä pysyy taatusti sekoittamattomana. Ja se kai on tavoitteemme?


Jälkikirjoitus

FL Aila Korhosen kirjoitus "Maatiaiskoirista ja niiden säilyttämisestä" ilmestyi Reviirin numerossa 4/1999, s. 8-12. Kirjoittaja viittaa kuluneen vuoden aikana käytyyn keskusteluun paimensukuisten lapinkoirien liittämisestä erityiseen maatiaiskoirarekisteriin. Ylläoleva mielipidesivulla julkaistu kommenttini on osa tätä käytyä keskustelua.

Aila Korhosen kirjoitus selvittää tyhjentävästi paimensukuisen lapinkoiran taustat ja arvioi nykytilanteen. Kirjoituksen lopussa (s. 11) hän sanoo, että "paimensukuinen edustaa vain ja ainoastaan pitkäkarvaisesta maatiaisporokoirasta 1970-luvulla jäljellä ollutta ja siitä sekoituksineen päivineen valikoitua ainesta, joka varsinkin 80-luvulla vielä suppeni hyvin kapeaksi linjaksi. Silti se on vanhan maatiaisporokoiran kattavin tallenne. [Kursivointi minun.] Paras säilymisen mahdollisuus sillä on nykyisessä muodossaan, seura- ja harrastuskoirana, johon sen paimenkoirapohja antaa erinomaiset edellytykset." Aila Korhonen kommentoi ehdottamaani erillistä rekisteriä vain sanomalla, että "Mitään estettä ei tietysti ole rinnakkaisrekisterin avaamiselle johonkin 'geenipankkiin' ". Tämän enempää hän ei asiaan puutu.

Jälkikirjoitus lisätty 20.1.2000.

MARIKKI.PENTTILA @ UUSIKAUPUNKI.FI

PAIMENSUKUISESTA LAPINKOIRASTA