MARIKKI PENTTILÄN KIRJOITUKSIA


Reviiri

 

PAIMENKOIRAOPAS

Annika Paarvio ja Sirkku Kyrö. Paimenkoiraopas. Suomen Paimenkoirayhdistys. 1989.

Suomen Paimenkoirayhdistys julkaisi viime kesänä kauan odotetun paimenkoiraa ja sen opetusta käsittelevän kirjan. Tekijät ovat Annika Paarvio ja Sirkku Kyrö, joka myös on laatinut koulutusosan erinomaiset piirrokset.

Kirja sisältää Suomen Paimenkoirayhdistyksen esittelyn, paimennuskilpailun vaatimukset, ns. perusrataohjeet ja yksityiskohtaisen koulutusohjelman. Kirjan alussa on myös meillä käytettyjen paimenkoirarotujen esittelyt. Paimensukuinen lapinkoira on päässyt mukaan lähinnä kunnianosoituksena vanhalle saamelaisten paimenkoiralle, sillä Paimenkoirayhdistys haluaa pitää selvän eron ‘paimenkoirien’ ja ‘paimentavien koirien’ välillä. Ja näyttöähän paimensukuisen lapinkoiran taidoista tai edes vaistoista ei - vielä! - ole.

Pennun kasvatusta ja koiran tulevaan työhönsä valmentamista koskeva osa kirjasta on ehkä kaikkein antoisin. Suhtautuminen koiraan on aivan toisenlainen kuin niissä koirankäsittelyoppaissa, jotka on tarkoitettu tavallisille seurakoiran omistajille. Niissä koira on häiriötekijä, joka on tavalla tai toisella saatava mahdollisimman näkymättömäksi ja kuulumattomaksi etteivät lattiat naarmuuntuisi, sohvat likaantuisi tai naapurit häiriintyisi. Maalla on toisin. Karjatilan työkoira on talonväkeä, se tekee töitä ja sitä on kohdeltava alusta asti niin, että se vuodesta toiseen jatkuvasti ja joka päivä jaksaa lähteä töihin yhtä iloisesti kuin ensimmäisenäkin päivänä. Pentu on tervetullut ja siitä pyritään kaikin keinoin saamaan reipas ja iloinen apulainen.

Opetusosan jokaisella sivulla neuvotaan, miten koiraan tulee kehumalla ja rohkaisulla valaa itseluottamusta! Ei siis ole tarkoitus alistaa koiraa nöyrän tottelevaiseksi vaan tarkoitus on saada siitä reipas ja rohkea kumppani jokapäiväiseen työhön. Koska paimenkoira on tyypillisesti pehmeä, sen alistaminen olisi erittäin helppoa. Sen sijaan paimenkoiran kouluttaminen niin, että se on sekä itsenäinen että tottelevainen, vaatiikin jo taitoa ja kärsivällisyyttä.

Sirkku Kyrön ja Annika Paarvion Paimenkoiraopas on ehkä ensimmäinen koirakirja, jonka neuvot sopivat näille meidän koirillemme. Koiran - lähinnä bordercollien - luonnetta ja herkkyyttä kuvattaessa tulee heti mieleen paimensukuinen lapinkoira. “Toiset kertakaikkiaan masentuvat jos niille huudetaan liikaa.” Toinen koira on sitten taas liian itsevarma. “Jos sitä käsketään ja korjataan, se menee ensin ymmälleen, sitten sitä alkaa harmittaa ja lopuksi se lähtee pois töistä.” Missä koiraoppaassa annetaan koiran lähteä pois töistä!

Jokainen joka on näitten meidän koiriemme kanssa puuhaillut, tietää, että juuri näitä tilanteita on. Ja olemme myös saaneet lukea, että silloinkin kun on tosi elämässä oltu näiden koirien avusta riippuvaisia, on isäntä saanut luvan mukautua koiran tahtoon. Vanhan Ceepun isästä, Mustista olemme saaneet lukea sen isännän kuvauksen, että “jos se sille päälle sattui niin ei ruvennut töihinkhän”. (Pystykorva 5/79.) Täysin alistetusta yksilöstä ei tule kelvollista työkoiraa, tähdentävät tekijät.

Paimennusharjoittelua varten kannattaa opetella peruskäskyt, jotka vaaditaan, ennenkuin voidaan aloittaa eläinten kanssa: TÄNNE, MAAHAN, EI, HYVÄ. Yleisohje on, että koiraa on kehuttava aina kun suinkin voi. Nuorta koiraa ei saa rangaista “kun se luulee tekevänsä oikein”. Jos herkkää koiraa rangaistaan tällaisessa tilanteessa, se saattaa lakata työskentelemästä loppuiäkseen. Työkoiran kouluttaminen on tosi työtä verrattuna seurakoiran tottelevaisuuskoulutukseen, jonka voi joko ottaa tai jättää - ainahan voi kuljettaa koiraansa taluttimessa ellei koulutus ole onnistunut.

Kirjan koulutusohjelma on seikkaperäinen. Pelkkä selailu riittää vakuuttamaan siitä, että hyvä paimenkoira on todella omaisuuksien arvoinen, niin monta työtuntia sen opettamiseen on mennyt. Paimennusvaisto antaa vain pohjan. Mikään liike ei suju opettamatta ja harjoittelematta. Etäisyys laumasta on opetettava, etäisyyden korjaus on opittava “ulos”-komennolla. Lauman kuljetus niin, että koira on lauman takana ja ohjaaja kulkee edellä, “oikea”- ja “vasen”- komennot, lauman hakeminen ja tuominen ohjaajan luo. Hakemisessa on harjoiteltava hakukaari sellaiseksi, ettei lauma hajoa. “Etsi” ja “kaikki” ovat lisäkomentoja. Häkkiin ajo on tarkkuutta vaativa liike, jossa koiran on nopeasti toteltava komentoja “tänne”, “maahan”, “oikea” ja “vasen” muuten lampaat pyrähtävät portin ohitse ja kaikki on aloitettava taas alusta.

Koulutusohjelman jäljessä on virheluettelo, jonka motto on: “Jokaisella koiralla on virheitä, jokaisella ohjaajalla on virheitä, eikä mikään sääntö tai ohje päde kaikkiin koiriin”.

Virheitä ovat mm. se, että koira ei pysähdy, koira vilkuilee ohjaajaan, koira ei lähesty laumaa tai haukkuu häntä pystyssä. Haukkuminen on bordercolliella virhe, mutta lapinkoiran paimentamiseen sen sanotaan kuuluvan. Kaikki virheet johtuvat ohjaajasta, ennen kaikkea se, että koira lähtee kesken kaiken pois. Tästä ei suinkaan rangaista koiraa, vaan etsitään syitä ohjaajasta, joka todennäköisesti on pitänyt koiraa liian kovilla. “Jos näet koulutusvaiheessa kyllästymisen merkin, lopeta harjoitus heti ja kehu koiraa”. Koira masentuu, jos sitä ei “osata tukea ja kannustaa tarpeeksi”. Ja vielä lopuksi: “älä vaadi koiraltasi liikaa”.

“KEHU, KEHU ja vielä kerran KEHU ja kannusta kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa koirasi tekee oikein. Mitä enemmän kannustat sitä, sitä mieluummin se ottaa myös komennot vastaan ja sitä innokkaampi se on oppimaan kanssasi uusia tehtäviä.”

Tapasin toisen kirjan tekijöistä, Sirkku Kyrön kohta kirjan ilmestymisen jälkeen. Kiitin kirjaa, jolloin Sirkku puhkesi valittamaan, että siitä oli kuitenkin kaiken työn jälkeen jäänyt pois kaikkein tärkein. Mikä siis? “No se, että koiraa pitää kehua !” Mutta siitähän puhutaan melkeinpä jokaisella sivulla! “Niin mutta se olisi vielä pitänyt sanoa ihan alussa ja kaikkein tärkeimpänä!”

Kerroin tämän Eila Nisoselle. “Aivan niin. Kehu koiraasi heti kun se tekee oikein! Kehu sitä vaikka se tekee vain hiukan sinne päin - ja kehu sitä silloinkin kun se tekee väärin, sillä virhe on todennäköisesti sinussa itsessäsi!”

Näitä koiria näimme katselmuksessamme sekä agility-kilpailussa että paimennusnäytöksessä. Jokainen niistä oli kiinteästi isäntänsä kyljessä. Agilityradalla ne melkein täristen odottivat ensin kehumista “menihän se hyvin ?” ja sitten kehotusta “ mihin seuraavaksi ?”. Paimennustilanteessa ne kuulivat ohjaajansa hiljaisenkin vihellyksen tai käskyn.

Suomen Paimenkoirayhdistys on tehnyt raivaustyön. Me voimme paimensukuisen lapinkoiran kanssa tulla ohjeiden mukaan perässä. Meidän on luotettava siihen, että nämä koirat kelpaavat työhön. “Paimenkoiran kouluttaja tarvitsee aimo annoksen avointa ja positiivista asennetta tehtäväänsä, sillä jos aiot jatkuvasti epäillä, ettei koirastasi ole mihinkään, se vaistoaa sen ja uskoo sinua eikä siitä tosiaankaan tule paimenkoiraa.” Paimennusvaiston etsiminen ja vaaliminen paimensukuisissa lapinkoirissa on velvoittava haaste, johon on vastattava.

MARIKKI.PENTTILA @ UUSIKAUPUNKI.FI

PAIMENSUKUISESTA LAPINKOIRASTA