MARIKKI PENTTILÄ


SILAKANPYYNTIÄ NAUVON KÄLDÖSSÄ 4.1.1956

Olemme olleet aina kaikki kesät Nauvossa. Jo äitini ja hänen veljensä lähetettiin 1900-luvun alussa Turusta Nauvon Simonkylän Ylitaloon, jonka isäntäväki oli vaarini (äidin isän) vanhoja ystäviä Laitilasta. Sen jälkeen, 1920-luvulta lähtien, tulimme koko perhe samojen Kustaa ja Miina Saarisen Metsämäkeen Simonkylässä. Isännän kuoltua ja emännän muutettua Nauvosta tyttärentyttärensä luo mantereelle, äiti osti rannan Delholmasta ja rakensi kalliolle saunakammarin. Paikka sai hiekkarantaa suojaavan kallion mukaan nimen Hauenkuono. Isän Kielioppi on päivätty Nauvon Hauenkuonossa. Siellä on kirjoitettu paljon muutakin.

Tammikuu 1956 oli tavallista kylmempi ja jäät kestivät jo liikkumista. Pääsin saaren nuorten mukana katsomaan nuotanvetoa ja otin tapahtumasta rullallisen kuvia, jotka kehitin, mutta jotka jäivät unohduksiin, kun ei niistä oikein kukaan ollut kiinnostunut. Lähetin luultavasti jonkun vedoksen nuorelle ystävälleni Jarmolle, joka kuvissa on 'aahollarin' roolissa.

Kesällä 2009 kokosin kuvista albumin veljeni tyttärelle syntymäpäiväksi.

MUITA JULKAISUJA / ALBUMEJA


MARIKKI.PENTTILA @ UUSIKAUPUNKI.FI

MUITA JULKAISUJA